ARVONTA: VOITA HÄÄLAUKKU!

19.12.2017

Ihan hullua, että tällä viikolla vietetään jo joulua, viime joulusta tuntuu olevan oikeasti vain muutama kuukausi, aika menee jotenkin älyttömän nopeasti. Mainitsin viime postauksessa, että kannattaa pysyä valppaana, koska tulossa on hääaiheinen arvonta. Tämä on ensimmäinen arvonta Rising Mess -blogin historian aikana (aikaisemmin blogatessani olen tosin arvontoja päässyt jo pitämään, joten tämähän tuntuu jo ihan tutulta hommalta) ja on ihana järjestää tämä tässä joulun alla - vaikka lahjoja on kiva saada itsekin, on se antamisen ilo kuitenkin myös aika siistiä!

Antamisen ilo on oikeasti parasta.

Mainitsemassani viime postauksessa kerroinkin tarinan jatkomekostani (joka näkyy myös näissä kuvissa päällä) ja näitä mekkojahan löytyi lopulta itseltäni kaksin kappalein, toisessa oli vain muutama pieni saumavirhe. Koska tämä toinen mekko oli itselleni ylimääräinen (sekä uusi ja käyttämätön), enkä todellakaan olisi kehdannut pyytää siitä rahaa esim. hääkirpparilla, niin päätin lahjoittaa sen sellaiselle morsiamelle, jota pienet virheet eivät haittaisi ja jolla olisi sille käyttöä. Antamisen ilo on oikeasti parasta, löysin mekolle uuden omistajan Facebookin yhden hääryhmän kautta ja itselleni tuli oikeasti niin hyvä mieli siitä, että mekko pääsee käyttöön, eikä se jäänyt pyörimään turhan panttina kaappini perukoille.



Pidemmittä puheitta kuitenkin siihen itse arvontaan! Eli osallistuneiden kesken arvotaan Madison West -laukku, tämä menee hyviin hää-/jatkolaukkuna, tai toki jos ei omia häitä ole tiedossa, niin tästä saa ihan kivan bilelaukunkin. Yleensä blogiarvonnoissa on mahdollisuus kerätä lisää arvontalipukkeita, esim. seuraamalla bloggaajaa Instagramissa, mutta tähän arvontaa riittää ihan pelkästään osallistuminen, ilman mitään muita "velvotteita". Kaikilla on täten samanlaiset mahdollisuudet, jokaisella osallistuneella on se yksi "arpa" pelissä.

OHJEET ARVONTAAN:

  • Osallistuaksesi arvontaan, jätä kommenttikenttään kommenttisi (esim. "Osallistun!).
  • Jos osallistut anonyyminä, muistathan jättää kommenttiisi toimivan sähköpostiosoitteen.
  • Aikaa osallistumiseen on tämän vuoden loppuun saakka, eli 31.12.2017, voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti (sähköpostitse) voitosta, sekä toki myös blogista näkee kenen kohdalle onni osui.

Onnea arvontaan! Ensi vuotta kohden tulen järkkäämään myös Instagramin ja Facebookin puolella kaikkia kivoja juttuja teille lukijoille! Hääjuttuja on tulossa myös tammikuussa mukavasti lisää, mm. Love me do -häätapahtuma Kaapelitehtaalla on tammikuun loppupuolella ja sen verran voin paljastaa, että olen blogini kautta osallisena tässä tapahtumassa, enkä malta odottaa, että pääsen kirjottamaan näistä jutuista lisää!

Kuten aikaisemmin olen blogissa kertonutkin, niin loppuvuoden suunnitelmat meni blogin osalta vähän uusiksi isäni poismenon vuoksi, mutta palailen hiljalleen tähän normaalirytmiin ja toteutan ensi vuonna sitten muutamia sovittuja juttuja blogissa, joita piti näkyä alunperin jo joulukuun aikana. Olen saanut muutamia kyselyjä siitä, että miksi postaustahtini on hidastunut viime aikoina, mutta varmasti jokainen ymmärtää, että näiden oman elämän suurien muutosten ja surun vuoksi blogi ei ole ollut se ykköskriteerini elämässäni tällä hetkellä. Blogi on kuitenkin tärkeä osa arkeani ja mm. tästä syystä halusin ehdottomasti järkätä tämänkin arvonnan vielä tämän vuoden aikana.

Ihanaa joulunodotusta kaikille!

83 kommenttia:

  1. Osallistun. On niin ihana laukku!

    Viivi.vilja@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Voimia.
    Mukana.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  3. Mukana!

    iiris1sareskorpi@gmail.com

    VastaaPoista
  4. Mukana:) pija@luukku.com

    VastaaPoista
  5. Osallistun 😍
    riitta-lee@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Jejee mukana arvonnassa! Tämä menisi kyllä mulle bilelaukuksi. Hei ihanaa Joulua Laura <3

    VastaaPoista
  7. Nätti laukku, voisin käyttää omissa häissä ensi kesänä! :) Mukana siis arvonnassa. honko.heidi@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Osallistun! :) reettalemmetti@hotmail.fi

    VastaaPoista
  9. Olis ihana! Mukana 🤗
    sanna.taavitsainen@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Ihana 😍 mukana rannekaroliina@gmail.com

    VastaaPoista
  11. Mukana😍 markkanen.laura@icloud.com

    VastaaPoista
  12. Mukana😍 ens kesän häihin olis täykky!

    VastaaPoista
  13. Mukaan arvontaan. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  14. Ihana ♥
    Mukana arvonnassa.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  15. Uu.. �� mukana !
    Maarit.siekkinen94@gmail.com

    VastaaPoista
  16. Mukana! Olis ihana häälaukuks 😍.
    Hyvää joulua ja uutta vuotta!

    ansku.N89@gmail.com

    VastaaPoista
  17. Häät tiedossa, siispä osallistun!
    vilmakoon@gmail.com

    VastaaPoista
  18. Mukana arvonnassa jenna.halminen@gmail.com

    VastaaPoista
  19. Mukaan arvontaan, tulevia häitäni varten olisi juuri kaunis minulle.

    henna.holappa1@luukku.com

    VastaaPoista
  20. Mukana!
    siirun@luukku.com

    VastaaPoista
  21. Mukana! :)mikä ihana ihana laukku!
    miaochjanne@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Osallistun arvontaan. Palkinnon saisi häitään suunnitteleva tyttäreni.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
  23. Mukana😍 elli.leppiniemi@live.fi

    VastaaPoista
  24. Osallistun! dirannezhad@gmail.com 😍🙊

    VastaaPoista
  25. Mukana!

    maya87(a)netti.fi

    VastaaPoista
  26. Voi miten kaunis, mukana <3
    juulia.myllykangas@outlook.com

    VastaaPoista
  27. Mukana arvonnassa!
    sthl.laura@gmail.com

    VastaaPoista
  28. Osallistun!😍
    tiina.raasu@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Osallistun
    Mamaliini@gmail.com

    VastaaPoista
  30. Mukana 😍✨ tuuna_@hotmail.com

    VastaaPoista
  31. Mukana myös! Kaunis laukku 😊

    nora.lehtonen@outlook.com

    VastaaPoista
  32. Oi kun olisi mahtava laukku juhlailtoihin!
    emilisko@hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Mukana ollaan! el-da(at)hotmail.fi

    VastaaPoista
  34. Osallistun. Hyvää ja rauhallista Joulua!
    klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  35. Onpa ihana! Mukana arvonnassa!
    han.nystrom@gmail.com

    VastaaPoista
  36. mukana arvonnassa :-) ansode@gmail.com

    VastaaPoista
  37. Osallistun arvontaan! :) Kaunis laukku.

    jenni.kytola@hotmail.fi

    VastaaPoista
  38. Onpa kaunis, mukana!
    marja-anneli@luukku.com

    VastaaPoista
  39. Mukaan! Voimia ja halauksia sinne.

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
  40. Osallistun!😍

    siiri.kotajarvi(at)ymail.com

    VastaaPoista
  41. Osallistun 😊😍😍😍
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  42. Osallistun😊 maiju.kyllonen@hotmail.com

    VastaaPoista
  43. Mukana! Voimia täältäkin! :)
    Matsalikka@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Osallistun!
    emmu.sieppi@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Oi, onpa hieno laukku. :) Mukaan siis arvontaan. hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  46. Mukana ihanan laukun arvonnassa :)
    nannaliini10@gmail.com

    VastaaPoista
  47. Upia laukku!
    Mukana :)
    Naurajatar@suomi24.fi

    VastaaPoista
  48. Osallistun!
    isa.ojakangas@gmail.com

    VastaaPoista
  49. Häälaukku vielä etsinnässä toukokuisiin häihimme, joten osallistun ehdottomasti :)

    immonenl@hotmail.com

    VastaaPoista
  50. Ehdottomasti mukana!
    Lehto.sannamari@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Ihana laukku! <3 Mukana
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista
  52. Osallistun! julia_9494@hotmail.com

    VastaaPoista
  53. 🌟Oiii mukana!🌟 19.1.2018 ois häät ja laukku uupuu! 😍
    juotasniemi.henna@gmail.com

    VastaaPoista
  54. Mukaan ihanaan arvontaan! :)

    Olisi laukku valmiina häitä varten, vaikka hääpäivää ei olla vielä päätettykään :)

    Jonnarawr@hotmail.fi

    VastaaPoista
  55. Mukana arvonnassa :)
    ellaannikai@gmail.com

    VastaaPoista
  56. osallistun anytime85@luukku.com

    VastaaPoista
  57. Osallistun.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  58. Osallistun!
    ruusumuumi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  59. Osallistun !🤗 saari-sara@hotmail.com

    VastaaPoista
  60. Osallistun, laukku kuin koru tulisi tyttärelleni lahjaksi tuleviin häihinsä.

    aiholapp(at)lailanet.fi

    VastaaPoista
  61. mukanaaa :)) carla_kruse(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  62. Niin upea laukku! 😍
    idalinden93(at)gmail.com

    VastaaPoista
  63. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  64. Osallistun!
    Tiina
    miumiu83 at gmail.com

    VastaaPoista
  65. Mukana arvonnassa :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
  66. Mukana arvonnassa! Häälaukku löytyy jo, mutta tämä olisi ihana muissa tarkoituksissa.
    lesrevesromantiques@gmail.com

    VastaaPoista
  67. Mukana arvonnassa!
    ainosuklaa@gmail.com

    VastaaPoista
  68. Osallistun!
    niemiamandaa@gmail.com

    VastaaPoista
  69. Mukana arvonnassa! :) noorakrista@gmail.com

    VastaaPoista

Latest Instagrams by @risingmess