WAITING FOR MY OWN CHUCK BASS

12.10.2017
Pictures: New York, September 2016.

New York, Central Park, Bethesda Terrace & Fountain ja vuoden takaiset asukuvat reissusta. Syksy ei tunnu olevan Suomessa todellakaan mitään lämpimintä aikaa, joten tästä syystä reissu New Yorkiin viime vuonna alkusyksystä oli säiden puolesta aivan mahtava ratkaisu. Suomessa tuli viime vuonna meidän reissun aikoihin käytännössä räntää taivaalta (silloin iski joku älytön syysmyrsky) ja meillä oli New Yorkissa niin lämpimät päivät, että tuntui kuin olisi etelänlomalla ollut.

Vietimme yhden päivän Central Parkissa kävellen ja tottakai tämä oli sitten se kaikista kuumin päivä, pitkähihainen mekko ei ollut mikään kovin järkevä ratkaisu, mutta näyttipähän se ainakin kivalta päällä, jos ei muuta. Kuvissa olevasta kukkamekosta alkoi myös viime vuonna itselläni sekoaminen kukkakuosista, mikä ei ole todellakaan ottanut talttuakseen vielä näin vuodenkaan jälkeen.


Central Park oli ihanan rentouttava kokemus kaiken New Yorkin kaupunkihälinän keskellä ja oli hauska käydä katselemassa keskuspuistoa ja löytää kaikkia "tuttuja paikkoja", mitä oli aiemmin nähnyt erilaisissa sarjoissa ja elokuvissa. Asukuvat on otettu Bethesda Terrace & Fountainilla, mikä oli itsellenikin juurikin televisiosta tuttu näky.

Paikka oli erittäin suosittu, siellä oli kahdet hääkuvauksetkin menossa ja kävin silloin jännityksellä väijymässä kuvauksia ja mietin silloin omiä häitä (joita tanssittiinkin tänä vuonna elokuussa). Nyt kyllä näin jälkeenpäin saa kiittää sitä, että meidän hääpäivänä ei paistanut aurinko, sillä olisin ollut naama aivan rusinana muuten jokaisessa kuvassa, kun olisin siristellyt aurinkoa valoherkkien silmieni kanssa.



Waiting for my own Chuck Bass... Bethesda Terrace & Fountainilla on kuvattu mm. Gossip Girlin Blairin ja Chuckin häät ja oli hauska nähdä kuinka suuri turistirysä alueella oli sitten oikeasti, kun vertasi näihin sarjakohtauksiin.

Central Park oli kyllä hyvä kokemus, vaikka olen aikaisemmin sanonutkin siitä, että New York kokonaisuutena oli ehkä hieman pettymys. Omat vinkkini Central Parkin suhteen on näin jälkiviisaana se, että ei todellakaan kannata valita mitään älyttömän lämpimää päivää siellä tallusteluun ja jos nyt näin sattuu käymään, niin kannattaa varautua kunnolla vesipullon kera, eikä paniikissa suut kuivana etsiä jotain paikkaa sieltä, mistä ehkä sattuisi löytymään juotavaa.


AURINKOLASIT: PRIMARK
MEKKO: FOREVER21
KENGÄT: ADIDAS
REPPU: MICHAEL KORS

Nämä taisivatkin olla sitten oikeastaan viimeiset asukuvat New Yorkin reissusta, jotain kuvia vielä löytyy, mutta pitää ajan kanssa katsoa onko niissä mitään julkaisemisen arvoista. Nyt pääsenkin käymäänkin sitten läpi muita vanhoja reissukuvia ja innolla odottelen myös tulevaa Amsterdamin reissua joulukuussa, josta toivottavasti jää taas ruhtinaallinen kuvasaldo käteen.

Matkustellessa on aina niin kiva ottaa asukuvia, silloin tulee pukeuduttua paljon enemmän, sillä arjessa asuni yleensä on ne mustat pöksyt ja musta paita, mikä on aika normaali vaatetukseni koulussa kampaajaopiskelujen takia. Kuvat ovat aina ihania muistoja ja näihin on kiva palata aina näin jälkeenpäin.

2 kommenttia:

  1. Voi miten ihania kuvia <3 Tuli nyt kyllä ihan jäätävä ikävä tuonne. Käytiin Nycissä tänä kesänä ja tällaisena GG-fanina olin kyllä ihan täpinöissä tuolla Bethesda Terracella, heh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, mäkin olin ihan innoissani ja varsinkin kun siellä vielä kuvailtiin kahden parin hääpotretteja. Siinä "tunnelissa" missä GG:ssä tapahtuu se vihkiminen oli kyllä älyttömän hyvä meininki, siellä oli kunnon lauluesitykset meneillään ja jäätiin fiilistelemään sinne hetkeksi. :) Central Park oli kyllä kiva kokemus!

      Poista

Latest Instagrams by @risingmess