KYMMENEN ASIAA, JOITA ET TIENNYT MINUSTA

31.10.2017
Tänään on kuukauden viimeinen päivä ja se tarkoittaa samalla sitä, että Rising Mess -blogi on ollut esillä nyt kuukauden päivät ja en voisi olla onnellisempi. Tämän yhden kuukauden aikana on tapahtunut aivan älyttömästi ja blogi rullailee paremmin kuin hyvin kohti uusia juttuja, välillä en malttaisi odottaa hetkeäkään tulevien postauksien kanssa ja tekisi mieli laittaa kaikki vain kerralla esille. Tästä blogistani on tullut juuri sellainen asia, mitä halusinkin; se on alusta, mihin voin kertoa omia mietteitäni, jakaa kuvia ja on älyttömän siistiä, että ihmiset ovat myös kiinnostuneita jutuistani ja blogilla on lukijoita - kiitos!

Päätin tehdä nyt tämän kunniaksi tällaisen "massapostauksen", mikä on vuosien ajan ollut jo monessa blogissa, en edes muista, mistä kaikkialta olen vastaavia postauksia lukenut, mutta tässä on hauska idea! Sainpahan itsekin vähän haastetta, kun yritin oikeasti miettiä asioita, mitä moni ei varmasti tiedä minusta. Eli 10 asiaa minusta, joita (todennäköisesti) et tiennyt entuudestaan + vähän avaavammat selitykset vielä jokaisesta asiasta.


1. Aloitin autokoulun 19-vuotiaana ja sain ajokortin vasta 22-vuotiaana.

Tästä todennäköisesti ajattelee ensimmäisenä, että olen ollut huono kuski tai olen kohdannut jonkin sortin oppimisvaikeuksia autokoulun kanssa. Tässä ei ole kuitenkaan mitään muuta syytä, kuin yksi kuolemansynneistä; laiskuus. Ajokortin hankkiminen viivästyi alkujaan jo sillä, että muutin 18-vuotiaana pois kotoa ja koska olin "itsenäistynyt", tarkoitti tämä myös sitä, etten ikimaailmassa olisi kehdannut pyytää vanhempiani maksamaan ajokorttiani. Olin juuri aloittanut työt ja vasta 19-vuotiaana olin siinä tilanteessa, että palkastani jäisi sen verran ylimääräistä, että uskalsin ilmoittautua autokouluun oppilaaksi.

Kävin kaikki teoriat ja ajotunnit siihen pisteeseen saakka, että minulle jäi teoriakoe, yksi ajotunti ennen inssiä ja itse inssi. No, tässä meni sitten kolme vuotta, että sain nämä viimeiset asiat hoidettua. Tarpeeksi kauan kun lykkää jotain asiaa, niin siihen vain tottuu ja lopulta sen jättää tekemättä. Onneksi tajusin lopulta, että miksi kulkea bussilla, kun autokoulun suorittaminen on niin pienestä kiinni ja meillä oli vielä mieheni kanssa kaksi autoa tällöin pihalla seisomassa. Lopulta sain varattua teoriakokeen ja pääsin sen ja inssin läpi ensimmäisellä kerralla ja olin parissa viikossa ajokortin omistaja. Aivan naurettavaa touhua näin jälkikäteen mietittynä, olen vielä ihminen joka vihaa kulkea julkisilla, joten miten voi olla niin vaikeaa hoitaa yksi pieni asia.

2. Minulla on prätkäkortti, eli saan ajaa auton lisäksi mitä tahansa moottoripyörää.

Jatketaan tällä ajokorttiaiheella, eli olen ajanut perus B-kortin lisäksi myös A-kortin, saan ajaa siis mitä tahansa moottoripyörää. Tällä on aina hauska "kehuskella", olen monesti ajautunut miespuolisten henkilöiden kanssa keskusteluun, joka on jollain tapaa kääntynyt autoihin ja/tai moottoripyöriin ja siinä vaiheessa kun kerron moottoripyöräkortistani, on monella loksahtanut leuat auki. No, kehuskelu loppuu aina kuitenkin siinä vaiheessa, kun saan jatkokysymyksiä, että millä prätkällä ajan ja vaikka kortin omistankin, on meillä edelleenkin se moottoripyörä kaupassa odottamassa ostamista... Ehkäpä saadaan se prätkä ensi kesäksi, tänä vuonna häät söi kaikki rahat ja moottoripyörän hankkiminen jäi vain haaveeksi.

3. Vertaan itseäni aina muihin.

Yritän olla tekemättä tätä, mutta kärsin oikeasti edelleenkin tosi huonosta itsetunnosta. Yleensä stressaan ulkonäköön liittyviä asioita, vertaan itseäni aina muihin ja tunnen usein itseni huonoksi, rumaksi ja arvottomaksi. Tämä ei välttämättä välity ulospäin, peitän sen tosi usein olemuksella, joka tulkitaan välillä ehkä jopa pursuavan suureksi itseluottamukseksi ja ylimielisyydeksi. Siinä käy vähän sama reaktio, jos joku vaikkapa hermostuksissaan alkaa puhumaan paljon ja nopeasti.

4. Olen aivan sekopää suoratoistopalveluiden suhteen.

Netflix ja HBO, elämäni suurimmat rakkaudet. Katson niin paljon sarjoja, että en todellakaan ymmärrä mistä revin niihin sen katseluajan, sillä valitan jatkuvasti siitä, kuinka tunnit loppuvat vuorokaudesta kesken. Saatan helposti katsoa yhden tuotankokauden yhden päivän aikana, vaikka olisin tehnyt samana päivänä myös töitä ja käynyt koulussa. Näin kävi viimeksi mm. Fear the Walking Dead kolmostuotantokauden kanssa, aloitin sen illalla ja lopetin aamuyöstä. Tästä syystä unirytmini on välillä vähän mitä on, mutta onneksi saan yrittäjänä päättää itse omat työaikatauluni. Tosin tällä hetkellä ja toivottavasti myös jatkossakin onnistun Motivaatio maanantai -tavoitteiden kanssa ja saisin unirytmiäni parempaan päin. 

Saatan tosiaan katsoa monta tuotantokautta eri sarjoja yhden viikon sisään ja parhaimmillaan katson vielä montaa sarjaa samaan aikaan. En ole kokenut tätä ikinä ongelmaksi, pystyn keskittymään kaikkiin ihan omana ohjelmanaan, vaikka katsoisin vuorotellen viidenkin eri sarjan jaksoja - sama minulla on kirjojen kanssa, voin lukea hyvin montaa kirjaa samaan aikaan. Olen myös äärimmäisen tarkka siinä, että en missaa mitään, en voisi ikinä kuvitella jättäväni ohjelmaa pyörimään ja vaikka edes kymmeneksi sekunniksi poistua ruudun ääreltä; jos katson jotain, katson joka ikisen sekuntin siitä kaikella ajatuksella.

5. Joskus toivon ihan tosissani zombie-maailmanloppua.

Nyt alkaa hävettämään, että tein tämän postauksen, mutta joskus kun kaikki ahdistaa ja elämä tuntuu kaatuvan niskaan, toivon, että tulisi zombie-maailmanloppu ja ainoa murhe olisi pysyä vain elossa... Rakastan ihan liikaa kaikkia kauhu/zombie/maailmanloppu-aiheisia sarjoja ja välillä mietin ihan innoissani, että mitä tekisin ja miten pärjäisin, jos zombiet valloittaisivat maailman. Todellisuudessa olisin todennäköisesti se, joka kuolisi ensimmäisenä, vaikka ajatuksissani olenkin hullu zombientappaja.

6. Googletan kaiken.

Oikeasti, kaiken! Googlen hakuhistoriani on niin sekopäinen, että välillä käyn itsekin naureskelemassa sille. 90% googletuksistani on sitä, että tarkistan jonkun sanan oikeinkirjoitusmuodon, sillä en luota itseeni ja kielioppitietämykseeni, vaikka olisinkin ollut täysin oikeassa. Tämän lisäksi googletan niin random juttuja, että joudun välillä kyseenalaistamaan sitä, että miksi olen edes halunnut tietää kyseisen asian. Olen myös mestari diagnosoimaan itselleni Googlen avulla mm. syövän tai jonkun tappavan taudin, vaikka kyseessä olisikin ollut hyttysenpurema käsivarressa. Näistä googletteluista on kuitenkin usein hyötyä, asiat jäävät helposti päähäni ja välillä kaveritkin (ja asiakkaanikin) kyseenalaistavat, että miten ihmeessä tiedän niin paljon ja vieläpä niin turhista asioista.

7. Osaan puhua oudoilla äänillä.

Luulin pitkään, että kaikki osaavat puhua hassuilla äänillä, mutta asia ei näköjään näin ole. Yksi unelma-ammateistani oli pitkään dubbaaja, mutta Suomessa mahdollisuudet tähän on aika olemattomat. Omia lemppareitani ovat Klonkku/Sméagol ja Munamies, ja luulin ihan oikeasti pitkään, että kaikki osaavat tehdä näitä ääniä. Siinä vaiheessa kun kaverit nauravat kippurassa lattialla imitaationi jälkeen ja kyseenalaistavat, että mikä avaruusolio sisälläni asuu ja kysyessäni itse leuka lattiassa, että "ettekste muka osaa?" ja kaverit jatkavat nauramista, tajusin, että ehkä tämä olikin sitten joku "erikoistaito"...

8. En pysty juoksemaan toisten ihmisten kanssa.

Olen viimeinen ihminen, joka kysyisi, että "hei lähdetäänkö lenkille". En vain pysty juoksemaan kenenkään muun seurassa, voin yksin juosta vaikka 10km (tai no joskus pystyin, nykyisestä kunnostani en tiedä...), mutta jos lähden toisen ihmisen kanssa juoksemaan, se on 300 metriä ja that's it, sitten ei vaan pysty. Jotenkin hengästyn heti, en löydä hyvää rytmiä juoksemiseen ja en vain pysty. Kuntoni tipahtaa toisen ihmisen seurassa täysin nollaan. Muutenkaan en tykkää urheilla kenenkään muun seurassa, tai muiden nähden. Tässä asiassa olen se juro suomalainen, joka ei halua nähdä muita, keskustella muiden kanssa ja tahtoo vain olla ihan omissa oloissaan.

9. Minua on luultu pelottelija-pelleksi ja soitettu poliisit tarkistamaan tilanne.

Nyt en ole enää ihan satavarma olenko maininnut tästä blogissa aiemmin, mutta kerrotaan nyt uudelleen. Jokainen varmaan muistaa sen "pelle-boomin", mikä jylläsi joskus vuosi sitten, kun pelleiksi pukeutuneita pelottelijoita oli Suomessa lyhyen ajan sisällä paljon, puhumattakaan siitä, mitä ulkomailla oli ja kuinka pitkälle se pelottelu vietiin siellä. Tämä juttu liittyy osaksi edelliseen kohtaan, eli tosiaan siihen, että tykkään urheilla yksin. Kävin viime talvena useaan otteeseen juoksemassa keskellä yötä portaita joko Malminkartanossa, tai Keinukalliossa ja olin sitten kerran n. kahden aikaan yöllä lumisateessa Malminkartanossa otsalampun kera urheilemassa. Päälläni oli värikkäät urheiluhousut, keltaiset säärystimet jalkoja lämmittämässä, vaalea takki ja neonpinkki hattu.

Olin pari kertaa mennyt portaita edestakaisin, kunnes kolmannella nousukerralla ihmettelin ylhäällä loistavaa valoa. Huipulla oli poliisiauto odottamassa ja poliisit katsomassa, että mikä siellä rappusissa oli oikein meininki. Joku oli soittanut hätänumeroon ja ilmoittanut, että portaissa tapahtuu jotain hämärää toimintaa ja kyseessä on selvästi joku pelottelija-pelle... Poliisit siinä naureskeli ja toivotti hyviä urheiluhetkiä, vaikka he vähän kyseenalaistivatkin valitsemaani kellonaikaa treenaamiselle. Epäilen hätänumeroon soittanutta henkilöä erääksi vanhemmaksi naiseksi, joka sattui juuri jäämään bussista samaan aikaan kun olin portaille saapunut ja olin lähdössä ensimmäiseen nousuun - sen verran paljon se nainen silloin siinä tuijotteli.

10. Luulin pitkään, että sorsat eivät osaa lentää.

Jep, tästä kuulen vieläkin jatkuvasti, vaikka totuus tästä selvisi jo muutama vuosi sitten. Vaikka googletankin kaiken ja pidän itseäni oikeasti nyt edes jotenkin fiksuna ihmisenä, niin välillä näitä aivopieruja vain syntyy jostain. Olen koko lapsuuteni käynyt ruokkimassa sorsia lapsuudenkodin lähellä olevalla "ankkalammella" ja enköhän ole törmännyt sorsiin nyt muutenkin elämäni aikana ihan kiitettävästi - mutta ei, en ollut varmaan ikinä nähnyt sorsan lentävän, olin aina nähnyt ne laiskat pullasorsat kellumassa siinä lammessa tai vaappuen minua ja paahtoleipää kohti. Jostain syystä olin kehittänyt tästä sitten ajatuksen, että sorsat eivät osaa lentää ja tämä ajatus seurasi sitten aikuisiälle saakka.

Tämä kävi kerran ilmi, kun vietettiin kavereiden kanssa aikaa ja telkkarissa pyöri taustalla joku piirretty lastenelokuva, missä joku ampui aseella ja lauma sorsia lähti lentoon. Kommentoin tätä "vähänkö tää on epärealistinen, kun ei sorsat osaa lentää". Tästä seurasi monen sekunnin hiljaisuus, vannon kuulleeni ne heinäsirkat siellä taustalla ja siitä se riemu sitten repesikin. Kuulen tästä edelleen jatkuvasti ja kyllä ihan syystäkin, hävettää paljastaa täällä blogissakin tämmöinen aukko ihan tällaisessa perustietämyksessä. Huvittavaa sekin, että olen kuitenkin pelannut Nintendo 8-bittisellä Duck Huntia myös sen koko lapsuuteni, eli peliä, missä sorsat lentävät karkuun ja yrität ampua niitä... Mutta virheistään oppineena tiedän nykyään varmaan enemmän sorsista, mitä moni muu, voitte olla satavarmoja, että googletin kaiken sorsista tämän shown jälkeen.

Täysi sekopää siis, eikö?

En tiedä kuinka hyvään valoon tuon itseäni näiden juttujen perusteella, mutta siinä nyt kymmenen asiaa, joita et todennäköisesti minusta tiennyt, ainakaan sen perusteella, mitä olen täällä blogissa itsestäni kertonut. Kaverit varmasti tiesivät näistä osan, mutta ehkä muille lukijoille tuli jotain edes yllärinä. Tätä postausta oli hauska tehdä, tykkään tällaisista ns. haaste-/kiertopostausjutuista, valmiin aiheen ja/tai kysymysten kanssa tuntuu siltä, kuin joku haastattelisi ja tekstiä syntyy puolivahingossa kilometrikaupalla. Enköhän toteuta joskus tulevaisuudessa lisää vastaavanlaisia postauksia, tätä oli kyllä hauska kirjoittaa.

2 kommenttia:

  1. Voi apua miten ihana teksti :D Vähänkö nauroin tuolle pellejutulle, voin niin kuvitella niiden poliisien ilmeet, haha! Mä joskus myös mietin paljon zombeja ja sitä maailmanloppua ja kelailtiin miehen kanssa miten toimittais, olis jotenki "siistiä" tietää miten oikeesti toimis ja mitä tekis. Mutta, mä olen sit ekoja, jotka joutuu zombin syömäks tai muuta ihanaa, koska varmaan jähmettyisin kauhusta paikoilleni ja itkisin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihana että muutkin juttelee tällasia, koska mekin olla miehen kanssa pohdittu just tätä samaa, että mitä me tehtäisiin jos se zombiemaailmanloppu tulis. Eniten mua kiehtoo tässä se, että sun stressin aiheet olis tasan tarkkaan just se, että elätkö vai kuoletko, ei tarvis miettiä mitään muuta turhaa, mitä nykyään päivittäin stressailee. Mut joo, fakta on varmaan se, että kuolis oikeesti vaan ensimmäisten joukossa. :D

      Poista

Latest Instagrams by @risingmess