KERTOMUKSENI ELÄMÄNTAPAMUUTOKSESTA

7.10.2017
Olen aiemmin pariin otteeseen maininnut elämäntaparemontista, jonka tein pari vuotta sitten ja nyt availen tätä aihetta lisää. Olen koko aikuisikäni kamppaillut painoni kanssa ja kaksi vuotta sitten otin itseäni kunnolla niskasta kiinni ja päätin tehdä oikeasti muutoksia elämäntapoihini. Tämän kahden vuoden ajanjaksoon kuuluu neljän kuukauden mittainen "romahtaminen", jonka aikana palasin vanhoihin elämäntapoihini ja kerrytin painoa lisää hurjasti lyhyen ajan sisään älyttömällä ylensyömisellä ja heitin kaiken aikaansaadun hukkaan. Onneksi tilanne ei lopulta riistäytynyt ihan täysin käsistä ja pääsin lopulta palaamaan takaisin "ruotuun".

Olen entinen kilpaurheilija, koko nuoruuteni olin hyvässä kunnossa, liikuin paljon ja ylipäätänsä voin hyvin. 18-vuotiaana olin lopettanut käytännössä kaiken urheilun, mutta syöminen jatkui totuttuun tapaan - tällä kertaa söin kuitenkin enemmän, mitä kulutin. Asiaa ei myöskään auttanut se, että työelämään siirryttyäni sain tietenkin ensimmäistä kertaa elämässäni palkkaa ja pystyin ostamaan käytännössä mitä tahansa ruokaa vain mieli teki. Toki tämän myötä myös ulkona syöminen lisääntyi ja sitä myötä myös se paino.

Kaikki hokee aina siitä kultaisesta keskitiestä, mutta ei, tätä en allekirjoita, olen pyrkinyt tähän kohta yhdeksän vuotta ja olen todennut, että omaan vain kaksi vaihtoehtoa; ylensyömisen tai hallitun ruokavalion. Ensimmäinen vaihtoehto on tosiaan se, että vain syön, syön niin paljon että meinaan oksentaa ähkystä ja päivän energiansaantini on niin älytön, että pitkällä tähtäimellä söisin itseni varmaan hengiltä. Syön pelkkää hiilihydraattimoskaa ja sille ei tule loppua, lähden vaikka keskellä yötä ostamaan herkkuja, koska en pysty olemaan ilman. Dokumenttielokuva Super Size Me kertoo siitä, kun mies syö kuukauden ajan pelkkää McDonald’sin ruokaa – omasta elämästäni olisi voinut tehdä saman dokkarin, mutta tutkia mäkkäriruoan vaikutusta vuosien ajalta. Siinä vaiheessa, kun syö kolmesti päivässä McDonald’sissa, tunkee naamansa suklaalevyn, karkkipussin ja pari Ben&Jerry’s jäätelöä päivän aikana, ollaan oikeasti pahassa jamassa. Tämä näkyy ulkoisesti, se vaikuttaa henkisesti ja masentaa niin pirusti, että olet täysin luovuttanut kaiken suhteen ja toteat ainoan ratkaisun olevan uuden autokaistareissun tekeminen Mäkkäriin. Tähän kun lisää vielä sen, että käy suhteellisen usein ulkona juhlimassa ja kerryttää vielä entisestään niitä lisäkiloja alkoholilla.

Siinä vaiheessa, kun muotia ja pukeutumista rakastavana ihmisenä joudut miettimään jokaisen vaatteen kohdalla, että peittääkö se varmasti tarpeeksi, sen sijasta, että miettisit sitä onko vaate kiva, et ole enää sinut kroppasi kanssa. Olen viettänyt vuosia itkien joka ikinen päivä vartaloani ja syönyt vain lisää suruuni. Olin niin syvällä siinä ruoka-itku-ruoka-kierteessä, että vieläkin mietin, että mistä oikeasti löysin sen motivaation muutokseen. Ehkä se tuli osaksi siitä, kun kroppaongelmat eivät olleet enää oman pään sisällä, vaan aloin kuulemaan niistä myös muilta. Kuuntelin myös vuosia sitä, kun ihmiset puhuivat jostain itseäni huomattavasti laihemmasta ihmisestä haukkuen tätä lihavaksi ja mietin vain, että millaisena valaana minua pidetään. Joku kroppaani avoimesti haukkunut ihminen varmaan ottaa tästä nyt propsit itselleen, että sai omalla pahanteollaan sen läskin laihduttamaan. Totta kai sillä on vaikutusta, jos muut avoimesti arvostelevat vartaloasi, mutta lopullinen päätös lähti kuitenkin siitä, että en vain ollut tyytyväinen millään tavoin peilikuvaani: minä, et sinä.

Olin vuosien mittaan kokeillut vaikka mitä dieettejä ja yleensähän ne kestivät sen pari päivää, sitten tuli nälkä ja sitten sitä söikin sen parin päivän edestä moskaa. Kuinka noloa myöntääkään, niin lopullinen päätös elämäntapamuutokseeni alkoi lopulta yhtenä yönä tietokoneella istuskellessa, kun silmiin pomppasi uutinen: ”Kim Kardashian laihdutti raskauskilonsa Atkinsin dieetillä muutamassa viikossa”. Avaamatta edes kyseistä uutista, kirjoitin googleen ”Atkinsin dieetti”. Istuin koko yön tietokoneella ja aamuun mennessä olin päätökseni tehnyt, nyt alkaa elämäntaparemontti.

Kuvituskuvana yhden päivän "köyhän miehen lounas" kaapista valmiiksi löytyneistä aineksista: itsetehdyt lihapullat tuorejauhelihasta, keitettyjä kasviksia voissa, pieni fetasalaatti, smetanaa ja Pepsi Maxia. Kuvassa 1/5 päivän syömisistäni.

Dieeteistä ei kokemukseni mukaan ollut mitään hyötyä ja kai järkikin sen sanoo, että jos kituutat pari päivää ja palaat ”normaaliin”, et hyödy tästä mitään. Vaikka Atkinsin dieetissä on tämä ”dieetti” sana, opin nopeasti, että kyseessä on oikeasti täysi elämäntapamuutos, eikä mikään hetkellinen juttu. Tulen kirjoittamaan vielä tarkemmin ruokavaliostani ja siitä, millaiseksi se on nykypäivänä muokkaantunut, aihe tarvitsee ehdottomasti täysin oman postauksensa. Tiivistettynä kuitenkin, syön vähähiilihydraattisesti, mutta energiansaantini on kuitenkin täysin normaalin rajoissa. En kituuta, syön niin paljon, että välillä on jopa tosi kova ähky. Herkuttelen joka päivä, syön mm. jäätelöä ja suklaata, mutta tietenkin vain sellaisia tuotteita, jotka sopivat ruokavaliooni (mm. Lohilo -jäätelöt ja Atkins -suklaa). Käyn ulkona syömässä, toki joudun aina välillä säätämään tilausteni kanssa, mutta ruokavalioni ei ole vaikuttanut siihen, ettenkö voisi lähteä kavereiden kanssa syömään. Käyn edelleenkin McDonald’sissa ja Hesburgerissa, tosin valikoima kohdallani on aika suppea, mutta molemmissa on hyvät salaattivaihtoehdot. Juon veden lisäksi edelleen limua (Pepsi Max & Cola Zero) päivittäin ja ylipäätänsä syön niin paljon monipuolisemmin, mitä ikinä aikaisemmin elämässäni.

Alkoholista olen luopunut käytännössä kokonaan, tänä vuonna join omissa polttareissani ja häissämme ja näissä myös hölläsin hetkellisesti ruokavalion suhteen. Valinta oli tietoinen ja kesti sen hetken ja tämän jälkeen palasin taas vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. Käyn edelleen baareissa, vaikka en juokaan, olen tosi usein kuskina kavereilleni. En koe millään tavoin vaikeaksi olla alkoholia juovien ihmisten seurassa selvinpäin, pikemminkin monelle alkoholinjuojalle oma juomattomuuteni on usein elämää suurempi ongelma ja kummastus. Ruokavalioni ei toimi millään tavoin alkoholin kanssa, enkä edes kaipaa sitä elämääni. Voin juoda kerran tai pari vuodessa, en ole alkoholinkäyttöä vastaan millään tavoin, mutta nyt kun polttarit ja häät ovat juhlittu, en oikeastaan koe olevan mitään syytä/tapahtumaa, minkä vuoksi edes tahtoisin juoda.

Liikunta on omalla kohdallani se kompastuskivi, suurimman työn painonpudotuksen kanssa olen tehnyt ruokavaliolla ja edelleenkin haen sitä kipinää siihen liikkumiseen. Liikun päivittäin vähintään sen verran, että vien koiraa ulos, mutta edelleenkin odottelen sitä suurempaa motivaatiota urheiluun. Käyn välillä salilla ja satunnaisesti saan parin viikon kestäviä liikuntapuuskia ja tällöin saatan olla keskellä yötä juoksemassa rappusia lumisateen keskellä. Jostain syystä se säännöllinen liikkuminen on vielä vaikeaa, mutta yritän kovasti tsempata tätä aluetta.


Käytännössä olen siis suurimman työn tehnyt pelkällä ruokavaliolla, olen tiputtanut parissa vuodessa painoa yli 35 kiloa ja koen voivani hyvin ja se näkyy niin ulkoisesti, kuin sisäisesti. Postauksen alussa puhuin siitä kultaisesta keskitiestä ja koska en ole vielä toistaiseksi sitä löytänyt, niin valitsen sen sijaan näistä omasta kahdesta vaihtoehdostani ylensyömisen sijaan vähähiilihydraattisen elämäntavan.

Tulen kirjoittamaan tästä aiheesta vielä paljon, vähähiilihydraattinen ruokavaliokin on alkuun oma haasteensa, jouduin selvittämään tarkasti, että miten homman saa toimimaan niin, että se on turvallisesti toteutettu ja saan kaikki tarvittavat ravintoaineet ja vitamiinit. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei kituuta itseään ja elä nälässä: sen olen oppinut, että tuloksia saa syömällä, ei syömättömyydellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Latest Instagrams by @risingmess